“Tavoitteena paras mahdollinen palaute.”

 

Alun perin Turusta kotoisin oleva Mira on pitkän linjan myynnin ammattilainen. Ennen kiinteistönvälittäjän uraa kokemusta ehti kertyä monipuolisesta myynnin parissa työskentelystä jo 15 vuoden ajalta. Nykyään välittäjänä viihtyvä Mira tuntee olevansa loppuelämän ammatissaan, jossa häntä viehättää jatkuva mahdollisuus kehittyä ja laajentaa osaamistaan. 

 

Tämä sosiaalinen välittäjä nauttii työskentelystä erilaisten ihmisten kanssa ja on parhaimmillaan saadessaan toimia asiakkaidensa apuna elämän isojen muutosten äärellä. LKV-tutkinnon omaava Mira on siirtynyt Roofille vuoden 2021 alussa. 

Miralle ominaista on tarkalla ja tehokkaalla otteella hoidettu ensiluokkainen myyntityö, jossa tulokset puhuvat puolestaan niin hyvien kauppojen kuin tyytyväisten asiakkaiden muodossa. Hyvä asiakaspalvelu sekä kaikkien kohteiden laadukas hoitaminen onkin hänelle ensisijaisen tärkeää. Mira haluaa aina tarjota asiakkailleen kokonaisvaltaista ja ihmislähtöistä asiakaspalvelua, jotta he kokevat tulleensa aidosti kuulluksi ja ymmärretyksi asuntokaupoilla.

 

Mira on myynyt urallaan menestyksekkäästi useita erilaisia kohteita laidasta laitaan, ja on proaktiivisella sekä ammattitaitoisella otteellaan hoitanut maaliin haastavimpienkin kohteiden kaupat. Asiantuntemuksen ja periksi antamattoman persoonansa kautta hän on myös kyennyt tuottamaan selvästi keskimääräistä nopeampia myyntiaikoja sekä parempia tuloksia. Avoin ja helposti lähestyttävä Mira omaa myös hyvät tilanteen- ja ihmistenlukutaidot, jotka ovat oleellinen osa hänen tuloksekasta neuvottelukykyään ja onnistuneita myyntejä. 

Myydyt huoneistot

 
 

 

Hopeaketunpolku 12, Vantaa
88,8 m²

 
Huhdanpaju 11, Nummela46 m²

Huhdanpaju 11, Nummela

46 m²

 
Borgströminkuja 4, Helsinki98,5 m²

Borgströminkuja 4, Helsinki

98,5 m²

Vanajantie 20-22, Helsinki
43 m²

 
Haapakyläntie 4, Nummela83,5 m²

Haapakyläntie 4, Nummela

83,5 m²

 
Nahkahousuntie 1, Helsinki67 m²

Nahkahousuntie 1, Helsinki

67 m²

Kalervonkuja 3 A, Nummela
86,5 m²

 
Pikkujärventie 16, Vantaa485 m²

Pikkujärventie 16, Vantaa

485 m²

 
Vuohitie 40 / Vuohisaari, Lohja3600m2 saarikiinteistö (koko saari) ja kolme hirsirakennusta.

Vuohitie 40 / Vuohisaari, Lohja

3600m2 saarikiinteistö (koko saari) ja kolme hirsirakennusta.

39526000_2119022085025986_6802533000572567552_o.jpg

Vapaa-ajallani nautin luonnossa liikkumisesta ja erityisesti lähellä sydäntä on monipuolinen harjoittelu sekä kilpaileminen perheemme kultaistennoutajien kanssa.

Mitä ihmiset sanovat…

 

”Selvää toimintaa ja asiantuntevaa palvelua”

— Jani Huhta

”Kaikki sujui asiantuntevasti ja sovitun mukaisesti. Minulla oli koko ajan tunne, että välittäjä liidaa prosessia eteenpäin.”

— Eeva-Liisa Korvola

”Mira piti kotimme myynnissä ohjat hienosti käsissään myös haastavassa tilanteessa ja hoiti kauppamme maaliin hyvällä maulla ja rehdisti”

— Ari Lehtonen

 

”Hyvin pidettiin ajan tasalla missä vaiheessa mennään. Ammattitaitoinen ote ja ystävällinen palvelualtis asenne.”

— Sisko Elopuro

”Mira oli inhimillinen ja aito ihminen, jonka kanssa oli helppo kommunikoida ja hoitaa asioita.”

— Sissel Löfgren

“Välittäjä oli ystävällinen ja asiantunteva, piti hienosti koko ajan tilanteentasalla ja kaikki hoitui kätevästi etäyhteyksillä."

– Myyjä

Varaa maksuton arviokäynti

Varaamalla maksuttoman arviokäynnin asunnostasi, saat itsellesi kattavan asiantuntija-arvion asunnostasi. Ole rohkeasti yhteydessä, niin etsitään sinulle uusi unelmien koti!

Mira Järvinen, LKV, LVV

040 835 0271

mira.jarvinen@roof.fi